Syyslomalla kävimme Dubaissa ja siellä sain ratsastaa kamelilla. Se olikin oikeastaan tosi kivaa. Kävin ratsastamassa tosi monta kertaa, kun kamelit olivat koko illan leirissä ja niitä sai käydä ratsastamassa milloin halusi. Oli säkkipimeää ja ratsastaminen kirkkaan tähtitaivaan alla oli jännittävää. Mieluummin tosin ratsastan ihan hevosilla.
torstai 7. marraskuuta 2013
Viikko Viuhdilla
Viime sunnuntaina Husössä oli taas koulukisat. Sarjoja oli C, B ja A, minä ilmoittauduin B:hen. Koko edeltävän viikon sain harjoitella joka tunnilla Viuhdin kanssa. Maanantaina menin viimeisen Annen valmennuksen poikkeuksellisesti sillä, tiistaina Susan, keskiviikkona sijaisen (Miina?), torstaina Ripsin ja lauantaina vielä Gian opetuksessa. Ei voi siis sanoa, että harjoituksen puutteesta johtui heikohko lopputulos. Kisasin ensimmäistä kertaa B:ssä ja rata oli aikuiskoulumerkki. Siinä on mm. pohkeenväistöjä ja pitkillä ohjilla menoa. Noista pitkistä ohjista sainkin arvostelussa 7.0, pohkeenväistöistä 6.5. Ongelmana oli se, etten saanut Viuhtia nostamaan oikeata laukkaa ollenkaan. Vasen meni kuin rasvattu, mutta oikea ei lähtenyt. Siitä siis arvosteluun 1.0. Yhteistulos oli 53,24% ja olin luokan viimeinen. Viuhdilla on ihan ookoo ratsastaa, tosin mulla on vähän vaikeuksia ylettää siihen kunnolla. Viuhdin selkä on aika leveä ja ensin sainkin kannukset osumaan vain satulahuopaan. Löysimme kisahoitajieni Iidan ja Emmyn kanssa ennen starttia pienemmän huovan, ja se auttoikin tähän ongelmaan. Viuhti on kiva hevonen, hirveän kiltti laitettaessa jne. Mutta onhan sillä tuota kokoa ja omaa tahtoa!
Tehtiin Viuhtille kampaus häntään ja harjaan Iidan ja Emmy-Lien kanssa. Super-söpö Vipinän-Vauhti!
tiistai 29. lokakuuta 2013
Ratsastelua+Heppailua
Moi! On ollut vähän kiireitä niin en oo ehtinyt kirjoittaa ratsastustunneistani mutta nyt kaikki sitten kerralla. kaksi viikkkoa sitten tiistaina menin tallillle Anjalla se olikin ensimmäinen kerta sillä. Anja oli aika laiska joten piti koko ajan ratsastaa eteenpäin. Tunnilla tehtiin sulku ja avo taivutuksia ja pohkeenväistöjä ja mentiin ilman jalkkareita. Ne meni ihan hyvin. Kaksi viikkoa sitten keskiviikkona olin ratsastustunnilla. Piti mennä Netalla. Mutta olin käynyt vaihtamassa kamat jo 5 ja sitten menin kentälle auttamaan muita selkään mutta sitten Prinssin ridaaja ei ollu tullu joten sitten Ripsi sano mulle että" Armi sulla onkin jo kamat päällä et haluutko mennä myös tunnin Prinssillä joten tottakai halusin joten hyppäsin vaan kyytiin ja menin Prinssillä. Aluksi Prinssi paino tosi paljon vasemmalle mutta loppua kohden parani huimatusti. Tunnilla tehtiin laukannostoja pohkeenväistöjä avo ja sulkutaivutuksia ja mentiin ilman jalkkareita. Prinssi oli hieno. Sitten 6 mulle tuotiin Netta kentälle eli vaihdoin vaan ratsua. tunnilla tehtiin ihan samat jutut tai mä ja Netta yritettiin koska netta on vasta 5v joten mentiin vähän sen ehdoilla. Netta oli hieno ja paras. Viime viikon olin Dubaissa joten silloin ei ollut heppailua paitsi kamelilla ratsastelua. Tämän viikon lauantaina oli kouluvalmennus menin Manolitolla. harjoiteltiin radan osia poni oli niin ihana. Tämän viikon sunnuntaina olin lääkärissä mulla on korvatulehdus. Sunnuntaina olin myös Romeolla hoitelin sitä mutta en ratsastanut Romeo vaihtaakin tallia perjantaina. Tämän viikon maanantaina menin supervalmennuksessa Viuhtilla. Tehtiin kaikenlaista. Heppa oli ihana ja hieno. Tämä kerta olikin Anne viimeinen kerta siis valmentajamme mutta ensi viikolla taas Ville. Maanantaina sain tietää että menen koulukisoissa Viuhtilla siksi menin sillä maanantaina. Menen aikuismerkinkouluohjelma 2010. Tänäänkin menen viuhtilla. Valitan en nyt saanut kuvia mistään tunnista mutta tänään saan. Moikka!!!
lauantai 26. lokakuuta 2013
15 factaa itsestäni
1.oon 10v
2.rakastan koiria ja hevosia
3.Manu on hoitoponini
4.Romeo on vuokraponini
5.ratsastan husön ratsastuskeskuksessa
6.omistan 2 koiraa lassie ja cosmo
7. paras kaverini on iida (www.iidajabeast.blogspot.fi)
8.minulla on keppari talli hopea hirnahdus
9. olen kouluvalmennuksessa
10. youtube käyttäjäni on armi huotari
11. instagramini on arkkuparkku
12.tykkään pehmoleluista
13.tykkään pirtää
14.tykkään schleich hepoista
15.menen huomenna romeolle jee!!!
2.rakastan koiria ja hevosia
3.Manu on hoitoponini
4.Romeo on vuokraponini
5.ratsastan husön ratsastuskeskuksessa
6.omistan 2 koiraa lassie ja cosmo
7. paras kaverini on iida (www.iidajabeast.blogspot.fi)
8.minulla on keppari talli hopea hirnahdus
9. olen kouluvalmennuksessa
10. youtube käyttäjäni on armi huotari
11. instagramini on arkkuparkku
12.tykkään pehmoleluista
13.tykkään pirtää
14.tykkään schleich hepoista
15.menen huomenna romeolle jee!!!
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Nätti-Netta
Eilen menin ensimmäisen kerran Nätti-Netalla. Netta oli tooosii ihana. Emmi auttoi karsinassa, Netta ei vastustellut satulaa, mutta suitsia laittaessa lähti mielellään pyörimään. Ei kuitenkaan ollut yhtään vaikea laitettava. Tunti meni hyvin, mutta hiki tuli. Nettaa sai pidellä välillä ihan tosissaan. Mulla oli jalustimetkin eri pituutta, eikä niitä voinut enää säädellä selkään nousun jälkeen. Ripsi sanoi, että hyvä kun saatiin satulavyö kiristettyä. Ilmeisesti aina yksi uusi asia Netalle kerrallaan. Kuulosti hassulta, että mulla oli etuajo-oikeus muihin nähden, mutta menihän se Netta välillä aika kyytiä. Ravi ja laukka tuntuivat vähän erilaisilta, pystyi silti istumaan. Pohkeenväistötehtävässä poni meni välillä tosi hienosti ja kyllä siitä huomaa, että on potentiaalia koulupuolelle. Pitää päätä tosi kauniisti.
Tunnin jälkeen pesin Netan kainalot ja harjasin hyvin. Netta ei mennyt toiselle tunnille enää, joten sai jäädä lepäilemään hienon suorituksen jälkeen.
Tunnin jälkeen pesin Netan kainalot ja harjasin hyvin. Netta ei mennyt toiselle tunnille enää, joten sai jäädä lepäilemään hienon suorituksen jälkeen.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Estekisat Husö 6.10.2013 60cm Armi&Manolito
Tässä video eilisistä kisoista.
Olen niin tyytyväinen suoritukseen. Aikaisemmin olen yleensä tippunut satulasta estekisoissa,
joten nyt ensimmäinen virhepisteetön rata. Manu oli suorastaan sulava, sitä sai jopa pidellä. Uusinnassa se vähän maksoikin, ei tullut nopeimmista nopeinta aikaa. En saanut ponia kääntymään sarjaesteeltä, joten otettiin vähän extrapitkä tie seuraavalle esteelle. Perusrata viiletettiin kuitenkin hyvällä vauhdilla.
Ehkä asiaa auttoi viikon harjoittelu. Menin Manulla yhden hyppytunnin ilman satulaa torstaina ja sitten toisen perjantai-iltana Ripsin hevostunnilla. Silloin lainasin Antsun satulaa, jotta oli kivempi hypätä. Tunnilla mentiinkin sitten aika hurjia esteitä, nimittäin 80-90cm. En ollut koskaan hyppinyt niin korkeita esteitä! Manu meni kuitenkin muita mukisematta hevosten perässä ja saatiin kyllä aika tehotreeni kisoja ajatellen. Eli monta kunnon ratasarjaa viikolla auttoi varmasti, sillä olen hyppinyt niin vähän kesän jälkeen. Kisat oli muutenkin kivat. Kaikki kaverit saivat onnistuneet puhtaat suoritukset. Ollaan me aikamoisia heppatyttöjä kaikki!
Olen niin tyytyväinen suoritukseen. Aikaisemmin olen yleensä tippunut satulasta estekisoissa,
joten nyt ensimmäinen virhepisteetön rata. Manu oli suorastaan sulava, sitä sai jopa pidellä. Uusinnassa se vähän maksoikin, ei tullut nopeimmista nopeinta aikaa. En saanut ponia kääntymään sarjaesteeltä, joten otettiin vähän extrapitkä tie seuraavalle esteelle. Perusrata viiletettiin kuitenkin hyvällä vauhdilla.
Ehkä asiaa auttoi viikon harjoittelu. Menin Manulla yhden hyppytunnin ilman satulaa torstaina ja sitten toisen perjantai-iltana Ripsin hevostunnilla. Silloin lainasin Antsun satulaa, jotta oli kivempi hypätä. Tunnilla mentiinkin sitten aika hurjia esteitä, nimittäin 80-90cm. En ollut koskaan hyppinyt niin korkeita esteitä! Manu meni kuitenkin muita mukisematta hevosten perässä ja saatiin kyllä aika tehotreeni kisoja ajatellen. Eli monta kunnon ratasarjaa viikolla auttoi varmasti, sillä olen hyppinyt niin vähän kesän jälkeen. Kisat oli muutenkin kivat. Kaikki kaverit saivat onnistuneet puhtaat suoritukset. Ollaan me aikamoisia heppatyttöjä kaikki!
torstai 3. lokakuuta 2013
Heppailut
Moi! Eli mulla on tosi monta heppapäivää ollut joten kirjoitan nyt niistä. Aloitetaan. Edellisviikon maanantaina oli Villen valkka. Menin yllätys yllätys Armilla. Laitoin Armin kuntoon ja sitten kentälle.Aluksi Armi oli tosi sisäänpäinpainava. Mutta shimsalapim Armista tuli jotenkin vaan niin automaatti. Loppussa piti vaan istua kyydissä eikä koko ajan tehdä jotain kun meni niin hyvin. Tunnilla tehtiin ihan pelkkiä normi juttuja esim siirtymisiä,laukannostoja,väistöjä ravissa ja käynnissä,pysähdyksiä ja askeleenpidennyksiä. Edellisviikon Tiistaina menin Mialla sänkkäriesteitä. Ensin kentällä jalustimet jalkaan ja jä lähdettiin sänkkäreille. Susanna therman opettaa meitä jos ette tiennyt. Sänkkäreillä tein ensin ravissa verkan ja Mia oli muuten tosikiva mutta kun se oli niin laiska niin sitten piti melkeen joka sekuntti antaa raippa ja kun siellä oli esteitä niin Mia käänty heti pois kun näki esteen. Sitten sai alkaa hyppäämään mutta en ehtinyt ja kaikki meni niin nopeesti joten en mä mahtunu hyppäämään. Mutta lopussa otettiin laukkakisoja Mutta hävisin kaikki. Keskiviikkona olin hoitamassa Manua. Edellisviikon torstaina olin irtotunilla ja meillä oli sänkkäreitä menin Danalla. Dana oli reipas ja mukava voitettiin jopa pari laukkakisaa. Maanantaina oli viimeinen villen valkku menin Armilla ja meitä oli vaan kaksi ratsastajaa aika luksustunti. Kaikki meni ihan hullun hyvin tehtiin perusjuttuja. Tiistaina menin Antsulla meillä oli koulua. Antsu oli tapansa mukaan ihan kauhea ja ärsyttävä mutta Susa jopa kehukin meitä että menee tosi hyvin. Eilen en ollut tallilla mutta meen tänään. Menen muutes Manu kullalla estekisoihin 60cm jännittää. Mutta eipä tässä muuta moikka!
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Romeo+Valkku+Manu
Moi!Olin eilen tallilla ja valkussa menin Armilla koska manulla oli kainalot auki. Manu oli aamun tarhassa mutta tuli just ennen valkkua sisälle joten hoidin sen sitten ja eikun Armi kuntoon ja kentälle. Valkussa tehtiin paljon siirtymisiä ja takaosa käännoksiä ympyrällä ja neliöllä ja Armi oli ihana. Sitten hoidin Armin talliin ja sitten lähdettiin Romeolle. Olin eilen kaverini Iidan kanssa Rompulla. Romeo oli karsinassa joten haettiin sieltä ja hoidettiin ulkona. Ja eikun kentälle. Ensin mä verkkasin käynnissä, ravissa ja laukassa vähän meinasi alussa pukittaa mutta ei paljoa. Sitten Iida verkkas teki samat jutut kun mä. Ja sillä aikaa kun Iida ratsasti niin tein pienen pujottelu radan. Nousin sitten taas selkään ja pujottelemaan meni tosi hyvin.
Sitten oli taas Iidan vuoro ja silläkin meni hyvin. Rakensin pari estettä ja sitten mä ensin pujottelin ravissa ja sitten ensiksi mä menin ravissa puomit ja sit nostin laukan ja laukkasin puomit meni tosi hyvin ei kieltoja yhtää.Iida teki kaiken saman ja sitten oli taas mun vuoro ja sitten me tehtiin vinot kavaletit ja menin taas pujottelun ja sit kavaletin ja nekin meni hyvin. Iida teki kaiken saman. Sitten meidän mahtava temppu rata oli eka raipan otto sellasesta pidikkeestä, pujottelu ravissa, esteet ravissa ja sitten esteet laukassa ja sitten tuuletukset jos sai 0vp mä sain tuuletettua joka kerta!
Sitten otettiin aikaa mä voitin! Sitten vielä satula pois ja loppu ravit ja käynnit ilman satulaa ja eikun talliin poni oli niin paras! hoidettiin Romppu ja sitten lähdettiin kotiin noin 8 ja Iida jäi meille vielä yöksi.
Sitten oli taas Iidan vuoro ja silläkin meni hyvin. Rakensin pari estettä ja sitten mä ensin pujottelin ravissa ja sitten ensiksi mä menin ravissa puomit ja sit nostin laukan ja laukkasin puomit meni tosi hyvin ei kieltoja yhtää.Iida teki kaiken saman ja sitten oli taas mun vuoro ja sitten me tehtiin vinot kavaletit ja menin taas pujottelun ja sit kavaletin ja nekin meni hyvin. Iida teki kaiken saman. Sitten meidän mahtava temppu rata oli eka raipan otto sellasesta pidikkeestä, pujottelu ravissa, esteet ravissa ja sitten esteet laukassa ja sitten tuuletukset jos sai 0vp mä sain tuuletettua joka kerta!
Sitten otettiin aikaa mä voitin! Sitten vielä satula pois ja loppu ravit ja käynnit ilman satulaa ja eikun talliin poni oli niin paras! hoidettiin Romppu ja sitten lähdettiin kotiin noin 8 ja Iida jäi meille vielä yöksi.
maanantai 16. syyskuuta 2013
Sänkkäreillä 2013 - Practise makes perfect
Tässä videokooste viikon viikosta, joka oli Husössä SÄNKKÄRIVIIKKO.
Menin sänkkäreillä ensin Manulla, joka oli laiskan leppoisa ja niin ihana. Tunti oli hauska, vaikkei Manu oikein tykännytkään laukkaa nostella. Toisen kerran menin sitten Danalla ja silloin riittikin jo mukavasti vauhtia. Dana on kyllä aika kuuma, jos haluaa. Otettiin laukkakilpailuja ja oli hauska tunti. Kouluvalkkuun sainkin sitten tavallisesta poiketen Armin, mikä oli oikein kiva yllätys. Armi oli kertakaikkisen huippu! Jos saisikin aina hevosella mennä! Tehtiin kuitenkin ihan kunnon tunti, harjoitellen keskiravia ja kokoamista. Ei siis laukattu peltoa mielinmäärin edestakas vaan kuunneltiin Ripsin ohjeita. Oli kyllä paras sänkkäritunti ikinä.
lauantai 7. syyskuuta 2013
LAUANTAI VALKKU JA MANU
Tänään menin tallille jo puolenpäivän jälkeen hoitamaan Manua ja hengailemaan tyttöjen kanssa. Manu oli tunneilla yhteen asti, joten sitten sainkin rauhassa sitä paijailla. Manu oli iloinen, koska aurinko paistoi ja minä annoin sen maistaa Likittiä. Likitin maku on minttu, se ei ehkä ole Manun suokkari, mutta kyllä se jo sitä kielellään maistelee.
Frodo oli tänään uteliaalla päällä. Putsailin Manun kavioita oikein kunnolla, koska ne olivat todella kuraiset. Frodo olisi varmaan halunnut saman hoidon.
Lopulta Frodo kyllästyi ja tunki päänsä äidin laukkuun ja siellä olevaan karkkipussiin. Äiti sai sitten kilitaudin ja Frodo salmiakkia. Tykkäsi varmaan, kun meinasi ehtiä toisenkin jo napata.
Ilmeellä mennän Manu!
Kouluvalkussa oli vaikeampi tunti tänään. Mentiin ympyrällä taivutuksia ja voltteja, tehden asetuksia ja pysähdyksiä. Manulla meinasi toinen suunta mennä pipariksi, jouduin siis tekemään extra hommia vasemmalle päin. Tänään mentiin myös vähän extra-aikaa...ope varmaan ajatteli, ettei osattu vielä tarpeeksi! Oli muuten ihanan kesäinen sää ja kuuma tuli ainakin Manulle ja mulle.
torstai 5. syyskuuta 2013
Tallipäivät
Moi! Kirjotan nyt tiistaista ja keskiviikosta.Tiistaina oli tunti 17-18. Menin Manulla. Meillä oli maastoesteitä. Mun piti laittaa Manu niin hain Manun sitten ulos ja aloin harjailemaan. Oli todella paljon ötököitä joten Manu vähän potkiskeli. Paraskaverini Iida tuli myös laittamaan Manua koska Dana oli jo tunnilla. Sitten kentällä pikaiset alkuverkat eka ravissa ja sitten sai ottaa laukkaa mukaan. Manu oli alkuverkassa ihan sairaan laiska pysähty keskelle kenttää pukittelemaan. Sitten lähettiin maastoon. Mä hyppäsin ensimmäisenä. Eka hypättiin laukassa pieni ja iso tukki ja Manu meni muuten hyvin mutta jäi vähän laiskaksi. Sitten hypättiin laukassa iso tukki ja sitten banketti noin 40cm kohdasta ja se meni superisti. Sitten hypättiin laukassa iso tukki,banketti noin 60cm kohdasta ja sitten vielä siihen perään yksi pieni tukki. Viimeisiksi hypyiksi hypättiin vain pieni tukki ja maastoesteillä Manu meni erinomaisesti! Keskiviikkona sitten kävin vaan hoitamassa Manun. Manu oli tunnilla 6 asti joten oottelin siinä sitten tunnin. Kun Manu tuli talliin niin se oli ihan hiessä joten en sitä vielä sillon hoitanut koska halusin viedä sen ulos. Mutta päätöin sitten olla ahkera joten aloin putsaamaan kuppeja,seiniä,harjoja ja Satulaa ja suitsia. Sitten kun oli kaikki puhdasta niin sitten hain Manun ulos ja aloin harjaamaan. Manu oli tosi puhdas joten ei siinä paljoa harjaamista mutta jäin ponin kanssa kuitenkin hetkeksi ulos ja siinä samalla otin vähän kuvia jotka tulee varmaan huomenna ja keräsin sitten vielä lopuksi vähän kakkia kentältä! Mutta oli kivaa!
tiistai 3. syyskuuta 2013
C-merkin kouluohjelma (1997) 64,17% Armi&Manolito 1.9.2013 Husö
Tässä meidän kisasuoritus sunnuntailta. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen vaikka muutama iso
virhekin rataan mahtui. Sain ensimmäisen 7,5 arvosanankin. Se tuli jälkimmäiseltä täyskaarrolta. Tuomari kirjoitti yleisvaikutelmasta näin: Kiva energia tänään varsinkin ravissa, varo kuitenkin ettet hätäile käynnin kanssa. Tiet olivat varsin täsmälliset.
virhekin rataan mahtui. Sain ensimmäisen 7,5 arvosanankin. Se tuli jälkimmäiseltä täyskaarrolta. Tuomari kirjoitti yleisvaikutelmasta näin: Kiva energia tänään varsinkin ravissa, varo kuitenkin ettet hätäile käynnin kanssa. Tiet olivat varsin täsmälliset.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Supermaanantait
Tänään alkoivat Husössä sitten supermaanantait eli valmennukset, joissa joka kuukausi eri valmentaja. Syyskuussa meitä opettaa Ville Vaurio ja minä menin tämän ekan tunnin Viltsulla. Olin toivonut Manua, mutta se meni samanaikaisella alkeistunnilla. Ensi kerralle toivoin nyt Armia, sillä Viltsu ei oikein ole suosikkini. Tarkoitus kai olisi mennä samalla hepalla koko kuukausi eli toivottavasti saan Armin loppukerroiksi.
Meitä oli valmennuksessa vain kolme ratsukkoa, Anja aikuisratsastaja ja minä ja Nana. Oli siis aika luksustunti! Harjoittelimme puolipidätteitä ja pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Ville osasi antaa hyviä kommentteja ja hei Viltsukin teki pohkeenväistöä ihan kuin itsestään! Meillä oli aika kova vauhti koko tunnin ajan ja Ville sanoikin koko ajan, että hiljentäkää tahtia, tehkää pidäte.
Oli hikinen ja tehokas tunti. Tykkäsin.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
K0ULUKISAT
MOI! Olin tänään koulukilpailuissa Manulla ja meni hyvin! Sain 64,17% ja 4 sija. Kisapäivä oli sateinen mutta minun vuorollani ei onneksi satanut mutta loppupäivä oli sitten kaatosadetta.Kisat oli kentällä ja olin lähetti kiva istua kaatosateessa yli tunti tuli vähän kylmä. Rata oli c-merkin kouluohjelma 1997. Rata meni pääosassa hyvin mutta vähän tuli virheitä.Laukannostot ja täyskaarrot meni tosi hyvin mutta Askeleenpidennys eikä 4 käyntiaskelta ihan sujunut.Lähdin 3 radalle jännitti aika paljon. Mutta manu oli kyllä niin super hyper hieno Jätkä!!!!!!!!!!!
Radan rakennus alkakoon!
Haetaaan lisää aitoja!
Katson autiota koulurataa!
jee!!!
Hui!!!!
Kovaa!!!!
Jaksaa jaksaa Manu!!!!
Nyt kovaa!!!!
Radan rakennus alkakoon!
Haetaaan lisää aitoja!
Katson autiota koulurataa!
jee!!!
Hui!!!!
Kovaa!!!!
Jaksaa jaksaa Manu!!!!
Nyt kovaa!!!!
Hieno Manu!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










